Dream come true

Mä olen vihdoinkin carbeibe! Ja varikkotyttö! Olen siis hot! Like lllava!

Meille tuli siis Formulapeli ja mun elämä muuttui kertaheitolla futisvaimosta varikkotytöks. Kotona kaikuu wiuuuuuuummmmmm wrummmmmmmmmm wrömmm ja muu asiaankuuluva ääntely. Onneksi on keksitty kuulokkeet! Ja Paa kärsii vieläkin pienestä noloudesta jos se pelaa kun mä olen kotona, eli asiat voisi olla huomattavasti pahemmin. Tosin uusin suunnitelma sen puolelta on ostaa mulle hyviä kirjoja joihin voin uppoutua ja se voi pelata rauhassa, ovela kettu. Välillä kyllä ihmetyttää miten joku voi olla niin innostunut jostain pelistä, että lähes kaikki liikenevä vapaa-aika käytetään sen parissa? Ja vielä jostain autopelistä? (Sims pelit on ihan omaa luokkaansa, niiden koukuttavuus on sanomattakin selvää!) Formulat on aina ollut mulle takuuvarma keino nukkua sunnuntai-iltapäivällä päikkärit ja oon huomannu saman efektin myös Formula-pelistäkin. Nyt pelkkä kirjottaminen aiheesta saa mun silmät lupsumaan kiinni...

Mun uus urheilullinen elämä on saanut lisäkäänteen! Töiden kautta siis käyn jumpassa kerran viikossa, mutta viime viikonloppuna oli Wellbeing-messut johon mentiin ilmaislippujen turvin pyörimään. Uskaltauduin lopulta kehomittaukseen, joka ei ollut mitää kaikista kivointa luettavaa. Jotenkin kun näin oikeasti paperilla miten asiat on sain huomattavasti lisämotivaatiota. Laittaisin lapun jääkaapin oveen muistutukseksi mutta Paavon ei onneksi tarvitse ihan kaikkea tietää. Mutta siis lenkille tekee mieli, siitä on taas hetki kun on tehny. Pyöräkin on saatu kuntoon, ehkä menisinkin pyörälenkille?

Eilen teki kauheasti mieli vaikka mitä hyvää, mutta pysyin lujana ja ostin karkkipussin sijasta viinirypäleitä, jotka on just nyt niiin hyviä! Voisin tänään ostaa niitä lisää kun puoli kiloa hävisi alta aikayksikön. Lisäksi aloitin kuivaharjauksen. Luin jostain blogista siitä ja innostuin kokeilemaan itsekin ja ostin saunaharjan tapaisen harjan. Ainakin heti harjauksen jälkeen iho tuntuu pehmeältä, vähän vaan ällöttää kun sitä harjaa pölistää ja näkee mitä ihosta onkaan irronut! Mielummin kyllä kaikki se harjassa kun vielä ihon pinnalla. Yritän saada siitä automaattisen osan iltarutiineja, jotta ensi kesänä mulla olisi pienemmän mahan lisäksi sileä iho.

Kohta on jo harjoittelukin puolessa välissä, hui! Ja muutto lähenee! Päästiin siis katsomaan uutta kämppää, ja se olikin ihana. Paitsi. Herra Arkkitehti oli tehnyt vähän ratkaisuja ja yksi olohuoneen seinä sekä yksi makuuhuoneen seinä ovat vaaleansiniset!! Tuovat kuulemma veden elementtiä taloon, joka sijaitsee järven lähellä...Ja niitähän ei saa maalata. "Uudiskohteisiin ei saa tehdä muutoksia ensimmäisen kahden vuoden aikana". Oh joy. Mulla on vilissyt päässä vaikka minkälaisia verhoratkaisuja jolla seinän saisi piiloon. Harkinnassa on myös ettei laiteta yhtään lamppua koko asuntoon jolloin seinien väriä ei ehdi katsella kun yrittää liikkua murtamatta varpaitaan. 

Huuto.netisä on bongattuna jo musta nahkasohva, joka olisi aika ihana. Sunnuntaina pitää olla kärppänä paikalla että sohvan saanti on varmistettu. Asiaa voi toki haitata se, että mun tilillä on 30 euroa rahaa. Ai miksi? Koska 20 minuutin lääkärikäynti maksoi 160 euroa, summasta on siis jo vähennetty Kelakorvaukset. Edessä siis näin-selviät-ilman-rahaa kuukausi, ehkä se vaikuttaa positiivisesti mun laihdutukseen. Edes siihen. Nyt tietenkin pyörii päässä että oliko vaiva muka oikeasti niin vakava että piti mennä sinne lääkäriin, ja miten voi ihminen olla niin laiska ettei jaksa mennä neljäksi tunniksi jonottamaan terveyskeskukseen. Tän siitä saa kun yrittää olla normaali ihminen joka menee lääkäriin kun sattuu, ensi kerralla odotan kiltisti sen kaksi viikkoa ennenkuin menen näyttämään lääkärisedälle yhtään mitään.

Sain tänään sähköpostilla kurssiarvosanani Leuphanasta ja kaikista pääsin läpi! Eli 31 opintopistettä vaihdosta, ei pitäisi Kelallakaan olla mitään huudeltavaa asiaan. Erikoista asiassa on se että Harry Potter-kurssista napsahti C, kun taas Academic Skillsistä A, olen todella hämmentynyt tästä. Toisaalta esseeni Potterin brändistä kirjallisuuden opettajan arvostelemana ei ymmärrettävästi saanut hyvää vastaanottoa, voin vain kuvitella sitä punakynän määrää paperilla.

Kohta kotiin harjoittelusta, perunasipulijauhelihamössöä naamaan ja savikerhoon! Sen jälkeen Piialle nauttimaan sivistyneesti muutaman lasin viiniä juuston kera, nam.

Pusuja!

Month among the years

Kuukausi on vilahtanut ohi ihan hujauksessa. Työharjoittelu vie päivästä suurimman osan, ja musta tuntuu kuin kokoajan olisi torstai. Vieläkin on ihan kivaa, hommia on enemmän, mutta vaihtelevasti. Joinain päivinä saa juosta pää kolmantena jalkana ympäri toimistoa, toisina taas lukea uutisia ja blogeja ihan rauhassa. 

Aloitin viime viikolla savikerhon (hihi), eli Wellamo-opiston kautta pääsen jatkamaan keramiikan tekoa, ja se on ihanaa. Kävin kuitenkin Espoon Kuvataidekoulua lähemmäs 14 vuotta, joten elämä ilman saven kanssa taistelua tuntui kummalliselta ajatukselta. Yllättäen olin ryhmän nuorin, vanhin on eläkkeellä oleva reipas isoäiti, ja muut vähintään yli 30-vuotiaita. Ekalla tunnilla viime viikolla ostin itselleni 12,5 kiloa mustasavea, ja siitä (toivottavasti) syntyy syksyn aikana yksityiskohtia uuden asunnon sisustukseen.  Kuulostaapa tosi oudolta! Ikävöin kuvisryhmääni, siellä sai jauhaa ideoista ja elämästä vuosikausia samassa ryhmässä olleiden tyttöjen kanssa ilman että lause "mun tekis mieli tehdä tosi iso eläin, ehkä jänis, jolla olis frakki ja hattu" vaikutti mitenkään epänormaalilta. 

Tämä blogi on vilahtanut aina välillä ajatuksissa, mutta ei ole oikein tuntunut kirjoittamiselta. Nyt teki kuitenkin mieli kirjoittaa, eilisen junamatkan takia.

Olin viikonlopun Espoossa  viettämässä aikaa sisarusten kanssa, vedettiin kunnon ruokaöverit tortillojen, sipsien ja karkin avulla ja katsottiin  Shutter Island ja the Imaginarium of Dr. Parnassos. Molemmat ihan katsottavia leffoja, Parnassoksen suosiota kasvatti neljä ikisuosikkimiestäni: Heath Ledger, Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrel. Nam! Tosin välillä tuntui että jotain oli mennyt leffasta ohi, koska "mitä tässä oikeen nyt tapahtuu?"-kysymys heitettiin ilmoille enemmän kuin kerran. Ehdin myös nähdä ihania tyttöjä ja hengailla tutuissa paikoissa.

Junamatka alkoi pienellä vitutuksella siitä, että lyhyen junan ainoa vessa oli rikki. Junalukemisena mukana oli Paolo Coelhon Veronika päättää kuolla, ja syvennyinkin siihen jonkin aikaa. Lukiessa mieleen kuitenkin palautui toinen junamatka, Hampurin lentokentältä takaisin Lüneburgiin saattamasta Paavoa, jolloin luin samaista kirjaa. Muistot olivat yllättävän vahvat, muistin miltä junissa näyttää, asemien nimiä, yksityiskohtia maisemista, fiiliksiä hyvästelyjen jälkeen. Ajatuksissa matkustin takaisin Lüneburgiin, kävelyreittiä asemalta kotiin, portaat ylös omaan huoneeseen. Suruhan siinä tuli, ja vahva kaipuu pois Suomesta ja tämänhetkisestä kiireisestä elämästä. Seisoessani Lahden juna-asemalla odottamassa kyytiä kotiin tuntui todella oudolta olla siinä, eikä Lüneburgissa. Mielessä pyöri vaikka minkälaisia pakosuunnitelmia ja muuttohaluja. Pikkuhiljaa illan aikana sain kuitenkin ajatukset kerättyä takaisin omaan elämään ja tulevaan viikkoon, ja pako ensimmäisellä lennolla mihin tahansa alkoi tuntua vähemmän hyvältä idealta.

Kaksi viime viikolla vaihtoon lähtenyttä kaveria aiheutti vain hyvin suurta kateutta siitä, että heillä kaikki kokemukset ovat vielä edessäpäin. Pientä lievitystä matkustushaluun tuo marraskuulle suunniteltu  pitkä viikonloppu Pariisissa. Hotelli on jo varattu, enää tarvitsisi löytää passi jostain, eilisen perusteella se ei ole siivouskomerossa, pakastimessa tai maustekaapissakaan. Toivottavasti se löytyy edes jostain, nyt juuri ei olisi haluja käyttää 50 euroa uuteen passiin.  

Pusuja!

Ylläri!!

Viime perjantaina sain siis viimein selville Paavon tarkoin varjeleman salaisuuden, ja kyllä sitä kannattikin odottaa.

Perjantaina töiden jälkeen loikin innoissani kotiin odottamaan Paavoa töistä, mutta herralla vain kesti ja kesti. Lopulta mies pääsi kotiin ja antoi ohjeita pakkaamiseen: lämmintä, juhlavaa, bikinit, uniasu...Mitä! Yritin arvailla kohteita ja tässä vaiheessa olin melkoisen varma että me lähdetään jonnekin kylpylään viikonlopuksi. Mutta sitten Paavo kielsi mua katsomasta takakonttiin ja pelästyin että me lähdetään telttailemaan. Ennätysvauhtia sain tavarat kassiin, mutta Paavo ei näyttänyt mitään lähtemisen merkkejä, istui vain koneella lukemassa urheilu-uutisia. Mä hypin jo ihan seinille kun tahdoin päästä lähtemään, ja lopulta hyväksi keinoksi osoittautui Ellen DeGeneres-shown katsominen todella kovalla volyymillä ja sain miehen ulos asunnosta. Hypättiin autoon ja ajeltiin hetki, kunnes pysähdyttiin sitomaan mun silmät, varmuuden vuoksi mulla oli semmoset nukkumislaput silmillä huivin lisäksi. Paavo sanoi jotain noin tunnin ajomatkasta ja mä ehdin jo vähän huolestua, mutta silmät kiinni ei onneksi tullut huono olo, lähinnä alkoi vähän nukuttamaan.

Yhtäkkiä tajusin että tie muuttui hiekkatieksi ja päättelin että jonnekin mökille ollaan tulossa. Lopulta Paavo autto mut ulos autosta ja mun päässä vilahti ajatus yllätysjuhlista, mutta päättelin etteivät ihmiset osaisi olla hiljaa niitä paria minuuttia kun mua kävelytettiin silmät sidottuina, eikä kuulunut kuin linnun laulua. Lopulta saatesanoilla "toivottavasti maisema miellyttää" multa otettiin side pois silmiltä. Maisema?

Sain pienimuotoisen kiljumiskohtauksen ja taisin myös vähän kyynelehtiä kun yritin sisäistää kuinka ihania ihmisiä mä tunnen. Mun ilme on varmaan ollut aika melkonen! Paikalla oli kaikki parhaat, ja kaiken kruunas ihmisjoukosta vastaan juokseva Iba, jonka kanssa ei siis oltu nähty puoleen vuoteen! Vieläkin hymyilyttää kun ajattelen perjantaita, ei mulla oo sanoja kuvailemaan kuinka siistiä se oli tulla yllätetyks noin! Ihmetyttää kyllä vieläkin miten homma pysy salassa ja niin pitkään, kaikki on tiennyt asiasta suunnilleen kuukauden tai enemmänkin. Mökki oli Antin vanhempien ja pihalta löyty sauna ja iso palju, jossa oli lepposaa kellua hämärässä kesäillassa. Bileet olivat todella hyvät, yhdet parhaimmista mökkeilystä tällä porukalla.

Aamulla heräiltiin melko aikaisin hyvästelemään espoolaiset ja lojuttiin vaan pihamaalla ja siivoiltiin laiskasti. Ruokaa ei ollut enää jäljellä, joten soitettiin Hollolan pitseriasta 6 pitsaa ja 4 annosta kebabbia, nom. Lämmitettiin palju vielä uudestaan ja pulikoitiin kunnes oltiin kaikki ihan rusinoita. Mä ajelin kotiin ja oli jännää päästä rattiin puolen vuoden tauon jälkeen, onneksi sujui hyvin.

Mä oon niin ilonen mun ystävistä <3

Pusuja!

It feels like forever since you've been gone

Jes perjantaiperjantaiperjantai! Ja tää on vielä kiva perjantai, koska edessä on yllätysten viikonloppu! Paavolla on jotain tarkkaan vartioituja suunnitelmia mun varalle, ja oon yrittänyt siltä onkia vihjeitä mutta mitään ei oo selvinny. Tänää vihdoin pääsen tästä KESÄKUUSTA asti vaivanneesta piinasta. 

Työharjoittelu alko maanantaina, ja ihan hyvin oon viihtynyt. Päivät on menny aika nopeesti, vaikka tekemistä ei ihan hirveesti oo ollu. Kaikkee pientä puuhaa aina välillä, loppuajan oon sitte surffaillu netissä, ainaki on uutisotsikot hyvin hallussa jossei muuta. Ens viikon maanantaina suurin osa ihmisistä tulee takas lomilta joten sitten ehkä päästään semmoseen normaaliin arkeen kiinni täällä ja mä saan lisää tekemistä.

Ihanaa olla omassa kodissa taas, vaikka se onkin helposti sotkeentuva (voi myös johtua musta) ja minikeittiössä tiskatessani onnistun lähes aina aiheuttamaan melkosen tulvan pitkin lattiaa. Tyhjät matkalaukut muistuttaa siitä, että oon tosiaan ollut Suomessa vasta kaksi viikkoa vaikka aika tuntuu pidemmältä. Se että on vasta kuun 6. päivä onnistu hämmästyttämään mua tänään jo kahteen otteeseen. 

Oon tavannut kavereita ja se on ollut paras osa koko kotiin tulemista. Lahtea kaupunkina en oo ikävöiny kyllä yhtään, vaikka tänään kävellessäni keskustaan töihin sen 15 minuuttia kävi mielessä että kaupungin pienuus on välillä ihan hyvä asia. Muistelin kauhulla sitä kuinka toissakesänä menin joka aamu Tapiolasta Selloon töihin joko 7.15 tai 7.45 alkavaan vuoroon, pyöräillen ensin Tapiolaan ja sieltä otin sitten bussin, mikä tarkoitti sitä että heräilin viimeistään kuuden aikaan. Kesällä. Joka päivä. HYI. Nyt sentään herään vaan joulukuun loppuun asti joka arkipäivä 6.30. Olin alkuviikon ihan kuollut sekä töissä että töiden jälkeen, ja kunnioitus vanhempiani kohtaan kasvoi taas, kun ne on jaksanu työpäivän jälkeen tehdä ruokaa ja viedä lapsia johonki ja ties mitä. Maanantaina mä en kyenny kun syömään ja torkkumaan loppuillan. Ehkä se kuitenki helpottuu ajan kanssa kun tottuu tähän rytmiin.

Mä aattelin vähän jakaa mun vaihdonjälkeisiä tuntemuksia näin parin viikon jälkeen. Ensinnäkin, tunne siitä että en oo missään ollutkaan on välillä ollut melko voimakas. Tiedättekö kun on matkoilla jossain ja sitten kun tulee kotiin tuntuu että aikaa ei ole kulunut yhtään? Pari viikkoa vielä menee mutta viiden kuukauden jälkeen ei oo ihan hyvä että tuntuu siltä. Mä elin jossain kesäkuun alussa vähän aikaa, kun oli niin lämmin ja pää oli vähän sekasin vielä. Hetkittäin ollut kanssa semmosia irrallisuuden kokemuksia, että kaikki kaverit on siinä ja on kivaa ja kuitenki tuntuu oudolta ja ulkopuoliselta. Hetket on kuitenki menneet ohi, vaikka pitää nyt myöntää että itkukin on päässyt pari kertaa kotiutumisen jälkeen. Ja on jotenki tuntunut vaikeelta kertoa millasta mulla siellä Saksassa oikein oli kun on kysytty. Kaikki jutut ja ihmiset liittyy niin siihen paikkaan ja on niin yksilöllisesti mun ikiomia kokemuksia, että hetken päästä juttua on tullut niin paljon että kaverit on varmaan olleet ihan pihalla että kuka teki missä ja mitä oikeen tapahtu ja miks se oli hauskaa. Ja kaikesta tulee melkein mieleen ja usein kanssa sanottua että niin siellä Saksassa mä tein ja mä olin ja mä näin, ja tää varmaan jatkuu vielä aika kauan. Sorry folks, get used to it! Oon kyllä niin tyytyväinen että pidin tätä blogia, sen avulla on ollu helppo palata fiiliksiin ja juttuihin kun on tullut ikävä. Ja ikävä on kanssa tullut! Kun näkee 5 kuukautta samoja ihmisiä joka päivä ja sitten ei enää ole edes samassa maassa niin onhan se nyt ihan outoa. Oon saanu pieniä sydämmentykytyksiä kaupungilla ollessa kun joku näyttää tutulta ja sekunnin ehdin ajatella että hei tuolla on toi! Ja sitten tajuan että eihän se nyt ole mahdollista. Onkohan tää nyt sitä kulttuurishokkia? Se ainakin oli, kun oltiin menossa kahville ja olin menossa suoraan istumaan koska olin Lüneburgissa tottunut siihen että tarjoilija tulee kysymään mitä saisi olla ja unohdin että Suomessa tilataan ja maksetaan tiskille. Ja se kun ajattelin ainakin viikon katsoessani kelloa, että okei se on nyt kolme, eli Suomessa se on jo neljä. Kauhee jet lag tunnin aikaerosta!

Mutta eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti. En mä nyt missään masennuksissa ole, vaan oon myös nauttinut kotona olemisesta ja tietenkin siitä, että Paavo on lähellä. Sille voi onneksi kertoa kaiken suoraan ja ihana mies jaksaa ymmärtää ja näyttää että kotiin kannatti tulla. Ja tulevaisuudensuunnitelmia on jo vaikka mitä, pikku reissuja ja bileitä ja ehkäpä uusi asunto kiikarissa.

Pusuja!

Last days, the way, home

Kirjottelen tätä nyt porukoiden takapihalta, jaloissa pyörii kaks unista kissaa joiden mielestä silitys olis tärkeempää kun koneella naputtelu. Jotenkin todella outoa olla täällä taas, tuntuu etten olis koskaan missään ollutkaan tai en ainakaan viittä kuukautta!

Viimeiset päivät Lüneburgissa olivat mahtavia, käytiin lammen rannalla ottamassa aurinkoa ja joutsenet kävi vähän läheisiksi! Ne on oikeesti aika isoja ja pelottavia eläimiä, etenkin kun ne sähisee ja niillä on hampaat ja kaikki! Eikä ilmeisesti mitään pelkoa ihmisiä kohtaan, kuten kuvista voi päätellä.

Tuossa siis meidän leiripaikka ja Lauran alusta, josta tyttö pakeni aika kovaa vauhtia kun linnut tuli liian lähelle. 

Lauantaina oli sitten läksiäisbileiden aika. Tehtiin Lauran kanssa ihan superhyvää kakkua, jossa oli paljon kermavaahtoa, suklaakermavaahtoa ja mansikoita! Ei voi kauheesti mennä pieleen tollasilla aineksilla, ja kehuja saatiinkiin bileväeltä. Bileet olivat yhdet parhaimmista koko vaihdon aikana, kaikki olivat paikalla, dj soitteli hyvää musaa ja solun keittiö oli yks iso tanssilattia. Käytiin seuraavana päivänä auttamassa siivoamisessa ja hävityksen kauhistus oli melkoinen, keittiöstä löytyi mm. tuntemattomat sukat ja silmälasien linssi. Saatiin kuitenkin paikka taas normaalin näköiseksi parin tunnin työllä.

Sunnuntaina porukat tulivat Lüneburgiin ja oli ihana nähdä mami ja isi! Kierreltiin sunnuntai ja maanantai Lüünessä, shoppailtiin ja nautittiin kesästä ja kauniista kaupungista. Maanantaina näin vielä kaikki kaverit viimeisen kerran, ja hyvästit olivat melko tunteikkaat. Tai no ei me sanottu hyvästi vaan nähdään myöhemmin! Kian tulee Lahteen käymään jo ensi viikolla, Ruotsinreissu on jo suunnitteilla ja ensi kesänä Espanja näyttää todennäköiseltä lomakohteelta. 

Tiistaina alkoi matka kohti Suomea, matkalla Kööpenhaminaan pysähdyttiin Trapholtin taidemuseossa, jossa oli designer-teemamatkamme ensimmäinen kohde, Arne Jacobsenin kesämökki. Rakastuin matkalla tanskalaiseen designiin joka on yleensä hauskaa ja käytännöllistä. Trapholtin museokaupasta lähti mukaan hauska pieni jutuke, jonka ympärille voi kääriä ipodin johdon ja laittaa laukkuun ja näin estää sen ainaisen solmuunmenemisen.

Illalla saavuimme Kööpenhaminaan ja yllätys oli melkoinen, kun astuessamme sisään hotelliin aula parveili joulupukkeja ja tonttuja, unohtamatta tietenkään asiaankuuluvia lahja/reki/joulupallo-rekvisiittaa ja joululauluja.

Tarjolla oli myös perinteisistä tanskalaisista jouluruoista koostuva buffee-pöytä, josta mekin haimme vähän maistiaisia. Hotellissa oli siis järjestetty joulupukkien vuosikokous, ja huomattavalla osalla joulupukeista näytti olevan oikea pitkä valkoinen parta ja hiukset. Pakenimme hälyä iltakävelylle kanaalin rantaan ja menemällä aikaisin nukkumaan.

Kööpenhamina oli mielestäni ihan kiva kaupunki, hotellilta oli hieno näkymä suoraan Tivoliin. Oli aika hurjan näköistä kun karuselli nousi suunnilleen hotellihuoneen ikkunan korkeudelle, joka oli seitsemännessä kerroksessa. Kulutimme aikaa shoppaillen ja kävellen ja syöden hyvää ruokaa.

Toisena päivänä otimme auton alle ja lähdimme ajelemaan rannikkoa pitkin, kohteena herra Jacobsenin suunnittelema Bellavistan asuinalue. 30-luvulla valmistunut asuinalue oli hieno, ja sen erotti merestä vain kappale valkoista hiekkaa ja rantatie. Huipentumana Jacobsen-pyhiinvaellukselle läheltä löytyi asuinalueen vierestä, jossa kokoainen Jacobsen-niminen kahvila oli sisustettu miehen tuoleilla, pöydillä, lampuilla ja astiastoilla. Lisäksi katosta roikkui muutama Artichoke-lamppu, joka on äidin tämänhetkinen säästökohde. Ruoka oli myös erittäin hyvää ja mami vain istui ja hymyili ja nautti.

Kuva täältä

Bellavistan jälkeen ajettiin Louisianaan, modernin taiteen museoon n. 30 min ajomatkan päässä Kööpenhaminasta. Matka taittui rantatietä pitkin, ja maisemat olivat upeat, purjeveneitä turkoosinsinisessä vedessä, toinen toistaan upeampia taloja, joista ei löytynyt kahta samanlaista ja kuitenkin kaikki sopivat toisiinsa täydellisesti. Näin arkkitehdin ja insinöörin tyttärenä olen elämässäni nähnyt museon jos toisenkin, ja Louisiana taisi kiilata suosikiksi samantein. Itse rakennus on todella upea, kokoelma hieno ja monipuolinen, museokahvila kaunis ja hienolla paikalla ja museokauppakin kaksikerroksinen ja täynnä kaikkea ihanaa. 

En yleensä koe järkeväksi kuvailla museoissa esineitä, mutta pomppulauta oli mielestäni niin hauska että nappasin siitä kuvan. Museosta siis löytyi kyllä perinteisiä yhden värin teoksia, mutta lisäksi esimerkiksi iso kokoelma Andy Warholin töitä ja tietenkin paljon tanskalaista taidetta. 

Seuraavana päivänä jätettiin Tanska taakse ja ajettiin 8 tuntia Tukholmaan, josta hypättiin Siljan kyytiin. Suomessa oltiin klo 7 aamulla ja fiilikset oli tosi kummalliset, kun aamu-unisena katselin Turun maisemia ja luin suomenkielisiä kylttejä. Sunnuntaina lähdin Linnanmäelle, jossa tapasin paljon kavereita. Laitteet vaan tuntui todella kesyiltä Heide-Parkin hurjastelujen jälkeen!

 

Huomenna lähden illalla takaisin Lahteen, takaisin omaan kotiin! Ihanaa! En vaan tiedä miten kaikki tavarat meinaa mahtua takaisin vaatekaappiin, saksa/tanska-ostosten lisäksi ratsasin siskon vaatekaapin ja perin takaisin omani. 

Olen ajatellut jatkaa blogin pitämistä säännöllisen epäsäännöllisesti, koska pidän kirjoittamisesta ja olen liian laiska pitämään päiväkirjaa käsin. Postauksia siis luvassa, aiheista ei ole vielä tietoa mutta sen näkee sitten kun taas kirjoitan!

Pusuja! 

Mitä tästä opimme

Ah ihanuutta, tentti on tehty, kotiessee tehty, edellisviikon tentistä 1.7, aurinko paistaa, ja mulla on 5 päivää jäljellä! Laura tulee huomenna visiitille sunnuntaihin asti, edessä siis riemukas viikonloppu. Sunnuntaina Lauran lähdettyä mun pitää siivota ja pakata, koska porukat tulee sunnuntai-iltana ja maanantai-aamuna joku täti tulee tarkistamaan mun huoneen kunnon. Tiistaina aamulla palautan avaimet ja me suunnataan Tanskaan pariksi päiväksi, ja sitten laivalla KOTIIN!

Mulla ei taida olla aikaa postata tän jälkeen ennenkun oon päässyt kotiin, toivottavasti ehtisin kuitenkin jossain välissä. Oon pari viikkoa miettiny tän postauksen tekoa, ja päätin että nyt olis hyvä väli siihen.

Eli mitä mulle jää käteen tästä viidestä kuukaudesta? Voidaan alottaa vaikka ulkoisista asioista. Täällä olessani oon hurahtanut täysin kynsien laittamiseen, osaks varmaan siks että kynsilakka maksaa 1,5e joten ei tunnu niin pahalta kerätä täysin uusi kokoelma niitä. Löysin myös kynsitarrat ja niiden ihanuuden! Pitää käydä täydentämässä varastot ennenkuin lähden, tarra-arkki maksaa 1e ja siitä riittää pitkäksi aikaa. Toinen asia on huulipunat ja kiillot. Suomessa saatoin joskus hutaista jotain huuliin, mutta pussailuetäisyydellä oleva poikaystävä yleensä kulutti kiillon alta aikayksikön. Täällä ei poikaystävää näy, joten olen aloitin varovaisesti neutraalinpunaisilla sävyillä, kunnes ostin hehkeän korallinpunaisen huulipunan, joka näyttää erityisen hyvältä rusketuksen kanssa. Huulikiiltoja löytyy varmaa 5 erilaista ja nykyään muistan lisätä sitä tasaisin väliajoin. Uskalsin myös ostaa turkoosin kajaalin josta olen haaveillut iät kaiket ja jopa käyttänyt sitä ja saanut kehuja. Täällä on jotenkin ollut helpompaa kokeilla uusia meikkijuttuja, Suomessa se tuntuu aina jotenkin vaikealta ja täällä en välttämättä ymmärrä jos joku saksalainen antaa palautetta mun meikeistä, onneks. Painoa ei ole tainnut tulla lisää, mutta laihdutusprojekti alkaa silti kun pääsen kotiin. Näitä mun uus urheilullinen elämä-projekteja on nähty jo aika monet kerrat, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ettei paino pääse karkaamaan tätä korkeammaks. Kenkiä oon ostanut hävyttömiä määriä ja vaatteita kanssa. "Onneksi" oon aina onnistunut löytämään omaan tyylini sopivia juttuja, tosin usein melkoisen etsinnän jälkeen. Saksalaisten tyyli on melkosen tylsää suoraan sanottuna, ja vaatekauppoja saa aina koluta ennenkuin löytyy joku kiinnostava juttu. Väriä mun kaapista ei vieläkään löydy paria valkoista paitaa ja värikästä toppia enempää, mutta mä vaan en ole mitään kukkamekko-tyyppiä. Tänä kesänä oon uskaltanut juosta ilman legginssejä lähes koko ajan ja oppinut olemaan välittämättä siitä että mulla on arpia polvissa ja säärissä ja että mun reidet ei oo maailman kapeimmat. Olisin tosin saanut jonkun lämpöhalvauksen legginssien kanssa näissä helteissä, mutta se on sivuseikka. Oon myös kyllästynyt mun pystytukkaan, vaikka se onkin kätevä tapa saada ihmiset muistamaan mut. Lisäks tukka on kuulemma lyhyenä kiva ilman että laitan sitä, mutta itse en siitä oikeen tykkää, pelkään että näytän pojalta. Tukasta on tullut osa mua ja mun tyyliä enkä osaa yhtään sanoa viihdynko taas pitkätukkaisena. Näyttäsin varmaan melkosen erilaiselta jossain enkelikiharoissa! Ikävä pitkiä hiuksia on kuitenkin ja haluan alkaa kasvattamaan mutta katsotaan kuinka pitkään mulla riittää pinna sen projektin kanssa. Tod näk tasan niin kauan kunnes saan rahat pidennyksiin kerättyä kasaan.

Sitten se henkinen puoli. Se että lähtee tuntemattomaan ja huomaa pärjäävänsä hyvin on aivan mahtava fiilis! Kaikki perusasiatkin tuntu aluks hassulta kuten kaupassa käyminen tai kahvin tilaaminen ja tipin jättäminen ja ylipäätään vieraan kielen kanssa toimeen tuleminen. Nyt saksanpuhuminen sujuu jo hyvin, kahvilan tarjoilijat moikkaa ja kyselee kuulumisia ja kaupassa suunnistaminen sujuu. Saan jopa laitettua oikeeta ruokaa kun kyllästyn nuudeleihin. 
Musta on tullut paljon itsevarmempi ja uskallan mennä tilanteisiin eri tavalla. Oon myös tajunnut olevani oikeesti sosiaalinen ihminen, ja että osaan ystävystyä helposti. Tapasin upeita ihmisiä täällä ja myös löytänyt ihmisiä, joista on tullut mulle todella tärkeitä ja joita tulen ikävöimään kovasti, mutta (kunhan Islanti pitää tuhkansa kurissa) koko maailma on saavutettavissa lentokoneella. Tärkeimpien lisäksi voin tästä lähtien matkustaa lähes mihin tahansa maahan Euroopassa, ja tiedän voivani ottaa yhteyttä täällä tavattuihin ihmisiin vaikka ei ehkä joka päivä yhdessä hengailtukaan. Oon oppinut tuntemaan itteni kaiken kaikkiaan paremmin ja saanut sitä kautta voimaa antaa vaan mennä ja nauttia ja olla miettimättä mitä muut musta ajattelee. Mä oon todella ensimmäistä kertaa ollu oikeesti vapaa tekemään asioita just niinkun mä tahdon ja olla sellanen kun mä oon. En tiedä oonko muuttunut mitenkään oikeasti, olen ehkä vain tajunnut asioita itestäni jotka muut jo tietää.

Ei täällä olo mitään juhlaa ollut kokoaikaa kuitenkaan. Opin nimittäin myös miltä tuntuu kun on niin ikävä kotiin että pää meinaa räjähtää, ja kaduttaa että ikinä lähdin yhtään mihinkään. Ikävästä selvisin kuitenkin aina olemalla yhteydessä rakkaisiin Suomessa ja ajattelemalla kuinka nopeesti aika menee (ja syömällä suklaata ja ostamalla uudet kengät). Ja se meni supervauhtia ainakin näin jälkikäteen ajatellen! Uskomatonta että 5 kuukautta täällä on ohi 5 päivän päästä. Musta on ihanaa mennä kotiin ja jatkaa elämää uudella asenteella ja tiedolla siitä että mä pärjään vaikka eteen heitettäis mitä.

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen että uskalsin jättää kaiken tutun koska täällä oleminen on ollut parhaita aikoja elämässäni ja muistot tulee pysymään mun kanssa aina.

Pusuja!

Weekend in the city

 Halloo!

Olisin halunnu postaa jo lauantaina, mutta meidän netti on ollu ihan kenkku. Se leikkii että se toimii, ehkä jopa niin pitkälle että saan Facebook-sivun auki ja sit menee poikki. Argh! Koko viikonloppu tätä, eikä kukaan tiedä missä on vika. Toisaalta, tää on pakottanut mut lähtemään ulos tai kirjottamaan hausarbeittia.

Keskiviikon tentti meni ihan okei, ja torstaina saatiin jo edellisen viikon tentti takasin. Mä sain siitä 2.0 mikä on aika jees, kun 1.0 on paras. Nyt pitäis vielä jaksaa lukea tulevan keskiviikon tenttiin, joka onkin sitte vika!! Koulutunteja ei oo enään mistään kursseista onneks jäljellä. 

Täällä on siis nautittu huimista helteistä jo ties miten pitkään, uusin ennätys tais olla +39 perjantaina. Sain kuulla epämääräisiä huhuja kaupungin omistamasta ulkouima-altaasta, ja siitä piti tietenkin ottaa selvää. Erinäisten bussiseikkailujen jälkeen (mä en vieläkään osaa käyttää näiden julkista liikennettä) löydettiin lopulta perille asti, ja käsite taivas maan päällä sai jälleen yhden lisämerkityksen.

 

 Vesi oli tuntui suorastaan mahtavalta kuumuudessa, jossa hikoileminen on väistämätöntä vaikka olis sisätiloissa (ilmastointi on täysin tuntematon käsite, lisäksi nää ihmiset jotka pitää ikkunoita selällään kun on pakasta sulkee niitä yhtä nopeesti ku mä ehdin avata,miksi?!). Altaalla ei ollut edes liian täyttä, osaksi kai siksi että ison altaan lisäksi oli vielä toinen, matalampi allas jossa kaikki lapset laski iloisesti vesiliukumäkeä. Mekin käytiin kokeilemassa sitä, ja todettiin että liukumäen lopussa odottava valtava SPLÄSHH ei tarkota kivoja asioita bikiniyläosalle. Käytiin vielä uudestaan lauantaina uimassa ja ottamass aurinkoa. Paikka ei sinänsä ole kaukana, mutta sinne menee bussi vaan puolen tunnin välein ja sekin lähtee juna-asemalta eikä keskustasta, joten vähän hankalasti saavutettavissa. Mutta eiköhän me lähdetä vielä sinne tällä viikolla ainakin kerran.

Perjantaina uimisen jälkeen tulin kotiin ja meinasin tylsistyä kuoliaaksi kun kaikki vaan opiskeli ja netti pätki ja simskin kyllästytti. Jouni sai mut lopulta houkuteltua kampukselle, jossa nurmikolle oli pistetty dj-koppi pystyyn ja grilli tulille. Ilta oli mukava, istuttiin viltillä ja juteltiin ja kuunneltiin musaa, kunnes poliisit tuli käskemään musan pois. Sen jälkeen kuunneltiin musaa kännykästä ja kateltiin tähtiä ja nautittiin kesäillasta. Mä meinasin nukahtaa kun oli niin lokoisaa, ja vääntäydyin suurella vaivalla kotiinpäin. 

 

Lauantai meni niinkun sanoin uimassa ja illalla suuntasin Isabelin ja Mikaelan läksiäisiin. Pojat oli laittanu kunnon dj-meiningit pystyyn ja oli ihanaa kuunnella hyvää musaa kovalla.  Kuuma oli kuten kuvista näkyy ja hiki virtasi tanssimisen jälkeen, eikä ulos meneminen auttanut kauheasti asiaa.

 

 Tytöt olivat tehneet kakkua kaikille niille, jotka ei oo vieä juhlineet synttäreitään, ja se oli nam! Lisäks limbottiin ja naurettiin hassuille tanssiliikkeille, ja mä yritin opetella lattaritansseja. Musta on niin maailman siisteintä kuinka espanjalaisilla on rytmi veressä, ja tanssi taipuu kaikilta kuin luonnostaan. Oli aika tönkkö olo niiden latinolanteiden vieressä! 

Sunnuntaina sitten taas opiskelupäivä, ja illalla koko espanjaedustuksen kanssa katsomaan MM-finaalia. Jännäks meni, ja ilo oli melkosta kun Espanja vei voiton. Voiton kunniaksi espanjalaiset viritteli parit laulut ja hyppi ja riemuitsi kovaan ääneen ja Manu joutui toteuttamaan lupauksensa ja pulahti Pedron ja Javierin kanssa Rathausin edustalla olevaan suihkulähteeseen. Nauroin niin että poskiin sattu, kun pojat maanitteli vielä yhden ohikulkeneen espanjafanin seurakseen. Mä unohdin kameran tietenkin, mutta laitan vielä aiheesta parit kuvat kunhan saan käsiini.

Mä oon suunnitellu jo omia läksäreitäni lauantaiks ja buukkasin Theon pyörittelemään lättyjä myös niihin. Aattelin pyytää kaikkia väsäämään itselleen irokeesit, ihan vain nähdäkseni mitä pitkätukkaset saa aikaseks. Jotenkin outoa olla lähdössä jo pois, päivät vaan vähenee vinhaa vauhtia! Pitää muistaa hoitaa paperihommat kuntoon ennen lähtöä avaimenpalautuksista sun muista, saksalainen byrokratia on pahimmillaan tuolla koulussa. Lina lähtee jo torstaina, buu! Mut toisaalta, mä tiedän että tuun näkemään mun tärkeitä ruotsalaisia kuitenkin koska välimatka ei oo niin pitkä, ja espanjaan on kanssa lyhyt matka. Kian lähtee takas jenkkeihin mikä on ihan supertyhmää, mutta onpahan hyvä syy lähteä Kaliforniaan parin vuoden sisään. Kurjinta on kuitenkin tän yhteisen kokemuksen loppuminen, kaikki menee takas omiin elämiinsä ja erasmuskupla puhkeaa.

Ulkona ukkostaa, vihdoinkin! Toivottavasti ilma vähän puhdistuu ja raikastuu, mua kyllästyttää hikoilla jatkuvasti ja ihan solkenaan, sisällä ja ulkona. Tänään olin Linan seurana sen hyvästelyshoppausreissulla ihan vaan siks että kaupoissa on sentään ilmastoinnit ( ja vähän siks että mun teki mieli vaikka mitä, mut ostin vaan hameen alennuksesta 5e ja farkkulegginssit hajonneiden tilalle 15e). Nyt jos menis nukkumaan mun silkkimakuupussiin, jonka äiti toi aasianreissultaan viime vuonna. Se on osoittautunut ihan korvaamattomaks kesäpeitoks, on viileä ja silkki on aika ihanan tuntuista ihoa vasten.

Pusuja!

ps kello on sitten täällä tunnin vähemmän, eli vasta 00.40