Month among the years

Kuukausi on vilahtanut ohi ihan hujauksessa. Työharjoittelu vie päivästä suurimman osan, ja musta tuntuu kuin kokoajan olisi torstai. Vieläkin on ihan kivaa, hommia on enemmän, mutta vaihtelevasti. Joinain päivinä saa juosta pää kolmantena jalkana ympäri toimistoa, toisina taas lukea uutisia ja blogeja ihan rauhassa. 

Aloitin viime viikolla savikerhon (hihi), eli Wellamo-opiston kautta pääsen jatkamaan keramiikan tekoa, ja se on ihanaa. Kävin kuitenkin Espoon Kuvataidekoulua lähemmäs 14 vuotta, joten elämä ilman saven kanssa taistelua tuntui kummalliselta ajatukselta. Yllättäen olin ryhmän nuorin, vanhin on eläkkeellä oleva reipas isoäiti, ja muut vähintään yli 30-vuotiaita. Ekalla tunnilla viime viikolla ostin itselleni 12,5 kiloa mustasavea, ja siitä (toivottavasti) syntyy syksyn aikana yksityiskohtia uuden asunnon sisustukseen.  Kuulostaapa tosi oudolta! Ikävöin kuvisryhmääni, siellä sai jauhaa ideoista ja elämästä vuosikausia samassa ryhmässä olleiden tyttöjen kanssa ilman että lause "mun tekis mieli tehdä tosi iso eläin, ehkä jänis, jolla olis frakki ja hattu" vaikutti mitenkään epänormaalilta. 

Tämä blogi on vilahtanut aina välillä ajatuksissa, mutta ei ole oikein tuntunut kirjoittamiselta. Nyt teki kuitenkin mieli kirjoittaa, eilisen junamatkan takia.

Olin viikonlopun Espoossa  viettämässä aikaa sisarusten kanssa, vedettiin kunnon ruokaöverit tortillojen, sipsien ja karkin avulla ja katsottiin  Shutter Island ja the Imaginarium of Dr. Parnassos. Molemmat ihan katsottavia leffoja, Parnassoksen suosiota kasvatti neljä ikisuosikkimiestäni: Heath Ledger, Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrel. Nam! Tosin välillä tuntui että jotain oli mennyt leffasta ohi, koska "mitä tässä oikeen nyt tapahtuu?"-kysymys heitettiin ilmoille enemmän kuin kerran. Ehdin myös nähdä ihania tyttöjä ja hengailla tutuissa paikoissa.

Junamatka alkoi pienellä vitutuksella siitä, että lyhyen junan ainoa vessa oli rikki. Junalukemisena mukana oli Paolo Coelhon Veronika päättää kuolla, ja syvennyinkin siihen jonkin aikaa. Lukiessa mieleen kuitenkin palautui toinen junamatka, Hampurin lentokentältä takaisin Lüneburgiin saattamasta Paavoa, jolloin luin samaista kirjaa. Muistot olivat yllättävän vahvat, muistin miltä junissa näyttää, asemien nimiä, yksityiskohtia maisemista, fiiliksiä hyvästelyjen jälkeen. Ajatuksissa matkustin takaisin Lüneburgiin, kävelyreittiä asemalta kotiin, portaat ylös omaan huoneeseen. Suruhan siinä tuli, ja vahva kaipuu pois Suomesta ja tämänhetkisestä kiireisestä elämästä. Seisoessani Lahden juna-asemalla odottamassa kyytiä kotiin tuntui todella oudolta olla siinä, eikä Lüneburgissa. Mielessä pyöri vaikka minkälaisia pakosuunnitelmia ja muuttohaluja. Pikkuhiljaa illan aikana sain kuitenkin ajatukset kerättyä takaisin omaan elämään ja tulevaan viikkoon, ja pako ensimmäisellä lennolla mihin tahansa alkoi tuntua vähemmän hyvältä idealta.

Kaksi viime viikolla vaihtoon lähtenyttä kaveria aiheutti vain hyvin suurta kateutta siitä, että heillä kaikki kokemukset ovat vielä edessäpäin. Pientä lievitystä matkustushaluun tuo marraskuulle suunniteltu  pitkä viikonloppu Pariisissa. Hotelli on jo varattu, enää tarvitsisi löytää passi jostain, eilisen perusteella se ei ole siivouskomerossa, pakastimessa tai maustekaapissakaan. Toivottavasti se löytyy edes jostain, nyt juuri ei olisi haluja käyttää 50 euroa uuteen passiin.  

Pusuja!