Mitä tästä opimme

Ah ihanuutta, tentti on tehty, kotiessee tehty, edellisviikon tentistä 1.7, aurinko paistaa, ja mulla on 5 päivää jäljellä! Laura tulee huomenna visiitille sunnuntaihin asti, edessä siis riemukas viikonloppu. Sunnuntaina Lauran lähdettyä mun pitää siivota ja pakata, koska porukat tulee sunnuntai-iltana ja maanantai-aamuna joku täti tulee tarkistamaan mun huoneen kunnon. Tiistaina aamulla palautan avaimet ja me suunnataan Tanskaan pariksi päiväksi, ja sitten laivalla KOTIIN!

Mulla ei taida olla aikaa postata tän jälkeen ennenkun oon päässyt kotiin, toivottavasti ehtisin kuitenkin jossain välissä. Oon pari viikkoa miettiny tän postauksen tekoa, ja päätin että nyt olis hyvä väli siihen.

Eli mitä mulle jää käteen tästä viidestä kuukaudesta? Voidaan alottaa vaikka ulkoisista asioista. Täällä olessani oon hurahtanut täysin kynsien laittamiseen, osaks varmaan siks että kynsilakka maksaa 1,5e joten ei tunnu niin pahalta kerätä täysin uusi kokoelma niitä. Löysin myös kynsitarrat ja niiden ihanuuden! Pitää käydä täydentämässä varastot ennenkuin lähden, tarra-arkki maksaa 1e ja siitä riittää pitkäksi aikaa. Toinen asia on huulipunat ja kiillot. Suomessa saatoin joskus hutaista jotain huuliin, mutta pussailuetäisyydellä oleva poikaystävä yleensä kulutti kiillon alta aikayksikön. Täällä ei poikaystävää näy, joten olen aloitin varovaisesti neutraalinpunaisilla sävyillä, kunnes ostin hehkeän korallinpunaisen huulipunan, joka näyttää erityisen hyvältä rusketuksen kanssa. Huulikiiltoja löytyy varmaa 5 erilaista ja nykyään muistan lisätä sitä tasaisin väliajoin. Uskalsin myös ostaa turkoosin kajaalin josta olen haaveillut iät kaiket ja jopa käyttänyt sitä ja saanut kehuja. Täällä on jotenkin ollut helpompaa kokeilla uusia meikkijuttuja, Suomessa se tuntuu aina jotenkin vaikealta ja täällä en välttämättä ymmärrä jos joku saksalainen antaa palautetta mun meikeistä, onneks. Painoa ei ole tainnut tulla lisää, mutta laihdutusprojekti alkaa silti kun pääsen kotiin. Näitä mun uus urheilullinen elämä-projekteja on nähty jo aika monet kerrat, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ettei paino pääse karkaamaan tätä korkeammaks. Kenkiä oon ostanut hävyttömiä määriä ja vaatteita kanssa. "Onneksi" oon aina onnistunut löytämään omaan tyylini sopivia juttuja, tosin usein melkoisen etsinnän jälkeen. Saksalaisten tyyli on melkosen tylsää suoraan sanottuna, ja vaatekauppoja saa aina koluta ennenkuin löytyy joku kiinnostava juttu. Väriä mun kaapista ei vieläkään löydy paria valkoista paitaa ja värikästä toppia enempää, mutta mä vaan en ole mitään kukkamekko-tyyppiä. Tänä kesänä oon uskaltanut juosta ilman legginssejä lähes koko ajan ja oppinut olemaan välittämättä siitä että mulla on arpia polvissa ja säärissä ja että mun reidet ei oo maailman kapeimmat. Olisin tosin saanut jonkun lämpöhalvauksen legginssien kanssa näissä helteissä, mutta se on sivuseikka. Oon myös kyllästynyt mun pystytukkaan, vaikka se onkin kätevä tapa saada ihmiset muistamaan mut. Lisäks tukka on kuulemma lyhyenä kiva ilman että laitan sitä, mutta itse en siitä oikeen tykkää, pelkään että näytän pojalta. Tukasta on tullut osa mua ja mun tyyliä enkä osaa yhtään sanoa viihdynko taas pitkätukkaisena. Näyttäsin varmaan melkosen erilaiselta jossain enkelikiharoissa! Ikävä pitkiä hiuksia on kuitenkin ja haluan alkaa kasvattamaan mutta katsotaan kuinka pitkään mulla riittää pinna sen projektin kanssa. Tod näk tasan niin kauan kunnes saan rahat pidennyksiin kerättyä kasaan.

Sitten se henkinen puoli. Se että lähtee tuntemattomaan ja huomaa pärjäävänsä hyvin on aivan mahtava fiilis! Kaikki perusasiatkin tuntu aluks hassulta kuten kaupassa käyminen tai kahvin tilaaminen ja tipin jättäminen ja ylipäätään vieraan kielen kanssa toimeen tuleminen. Nyt saksanpuhuminen sujuu jo hyvin, kahvilan tarjoilijat moikkaa ja kyselee kuulumisia ja kaupassa suunnistaminen sujuu. Saan jopa laitettua oikeeta ruokaa kun kyllästyn nuudeleihin. 
Musta on tullut paljon itsevarmempi ja uskallan mennä tilanteisiin eri tavalla. Oon myös tajunnut olevani oikeesti sosiaalinen ihminen, ja että osaan ystävystyä helposti. Tapasin upeita ihmisiä täällä ja myös löytänyt ihmisiä, joista on tullut mulle todella tärkeitä ja joita tulen ikävöimään kovasti, mutta (kunhan Islanti pitää tuhkansa kurissa) koko maailma on saavutettavissa lentokoneella. Tärkeimpien lisäksi voin tästä lähtien matkustaa lähes mihin tahansa maahan Euroopassa, ja tiedän voivani ottaa yhteyttä täällä tavattuihin ihmisiin vaikka ei ehkä joka päivä yhdessä hengailtukaan. Oon oppinut tuntemaan itteni kaiken kaikkiaan paremmin ja saanut sitä kautta voimaa antaa vaan mennä ja nauttia ja olla miettimättä mitä muut musta ajattelee. Mä oon todella ensimmäistä kertaa ollu oikeesti vapaa tekemään asioita just niinkun mä tahdon ja olla sellanen kun mä oon. En tiedä oonko muuttunut mitenkään oikeasti, olen ehkä vain tajunnut asioita itestäni jotka muut jo tietää.

Ei täällä olo mitään juhlaa ollut kokoaikaa kuitenkaan. Opin nimittäin myös miltä tuntuu kun on niin ikävä kotiin että pää meinaa räjähtää, ja kaduttaa että ikinä lähdin yhtään mihinkään. Ikävästä selvisin kuitenkin aina olemalla yhteydessä rakkaisiin Suomessa ja ajattelemalla kuinka nopeesti aika menee (ja syömällä suklaata ja ostamalla uudet kengät). Ja se meni supervauhtia ainakin näin jälkikäteen ajatellen! Uskomatonta että 5 kuukautta täällä on ohi 5 päivän päästä. Musta on ihanaa mennä kotiin ja jatkaa elämää uudella asenteella ja tiedolla siitä että mä pärjään vaikka eteen heitettäis mitä.

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen että uskalsin jättää kaiken tutun koska täällä oleminen on ollut parhaita aikoja elämässäni ja muistot tulee pysymään mun kanssa aina.

Pusuja!