maanantai 31. toukokuuta 2010

I realize I'm in love


Mun päässä soi jostain täysin käsittämättömästä syystä Melanie C + Brian Adams- Baby when your’re gone.  En oo kuullu kyseistä biisiä vuosiin ja silti osaan sanat, eikä se oo välttämättä ihan niin kiva. Ehkä mä oon oikeesti Radio Girl, niinku Manu sanoo.  Sen suurinta huvia on alkaa laulaa jotain biisiä ja kattoo osaanko mä sanat, ja suurimmaks osaks muistankin, kunnes se alkaa hoilaa espanjaks ja mä oon hiljaa.
Toisaalta, ehkä ihan ymmärrettävää miks toi biisi on mun päässä. Tulin just saattamasta Paavoa kentälle ja olo on vähän kurja. Onneks ulkona sataa kaatamalla, niin en erottunu mutruilmeelläni ja vuotavalla nenälläni niin paljoa joukosta. Mä vihaan hyvästien sanomista  yli kaiken, se on niin kurjaa ja jokaisella kerralla lentokentällä koen hetkellisen tarpeen ostaa lentolippu Suomeen ja mennä kotiin.
 Toisaalta kentälle meno Paavoa vastaan on ihan yhtä ihanaa kun hyvästit on kamalaa, mua jännittää niin että junamatkat tuntuu ikuisuudelta, ja mulla on perhosia vatsassa ja kun vihdoin nään herran tulevan ovien läpi hymy leviää korviin asti. Sitten kun me ollaan yhdessä, tuntuu ettei viime näkemisestä ole kun ihan hetki, ja se on parasta! Se myös tarkottaa mulle, että me pärjätään todella hyvin tän etäsuhteen kanssa.
En ees muista millon olisin viimeks viettäny käytännössä koko viikonlopun sängyssä! Paan lento oli täällä perjantaina kahdeksalta, ja onneks tarkistin asian vielä torstaina, koska muuten olisin ollut kentällä tunnin myöhemmin! Molemmat oltiin kohtuullisen väsyneitä, kun vihdoin oltiin meillä, ja otettiinkin suoraan parin tunnin päikkärit. Heräilyn jälkeen käytiin kaupungilla, tehtiin ruokaa, syötiin sängyllä ja katottiin pari leffaa. Lauantaina sentään päästiin melkein ajoissa ylös, koska ainoa suunniteltu tekeminen koko viikonlopulle oli retki eläintarhaan! Koko viikon olin hypennyt, kuinka pääsen katsomaan vauvaeläimiä, ja onneksi niitä olikin vaikka millä lajeilla!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Loppuviikonloppua voikin sitten kuvailla sanoilla makoilu, leffailu ja syöminen. Mutta silti oli kivointa! Poikaparka joutuu raatamaan kovasti töissä rahottaakseen mun näkemisen ja olikin aika poikki, ja mä en vieläkään osaa herättää sitä aamuisin/päikkäreiltä vaikka ehkä pitäis, että esim. ehdittäis junaan ilman juoksemista. Ja mun sänky olis ehkä vähemmän täynnä murusia jos muistettais laittaa päiväpeitto kun syödään. Mutta ladattiinpa molemmat akkuja ihan kunnolla!

Nyt unille ja aamulla reippahasti kouluun.

Pusuja!

1 kommentti:

Taru kirjoitti...

Ihanaa muru, mama on veri happy for you <3
Ja miten söpöjä ronsuja!